Kesä on moottoripyöräilyn parasta aikaa. Ennen ajolle lähtöä on kuitenkin hyvä huoltaa menopeli kuntoon.
Moottoripyörän huoltaminen itse
Moottoripyörän huollosta ei kannata tinkiä, sillä huoltamattomalla moottoripyörällä ajaminen kuluttaa vanhoja osia entisestään ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa onnettomuuksia.
Moni pähkäileekin kannattaako moottoripyörä huoltaa itse vai veisikö sen huoltoliikkeeseen. Toiset vannovat kuitenkin itse huoltamisen nimeen.
Moottoripyörän huoltaminen ei kuitenkaan ole niin helppo juttu, kuin ajatella voisi, sillä se vaatii tilaa ja osaamista. Hyvissä tiloissa ja oikeilla välineillä, huolto onnistuu kyllä.
Moottoripyörän huolto pitää sisällään niin öljyn- ja renkaiden vaihtoa kuin pyörän pesemistä. Myös akku, valot, vilkut ja sulakkeet tulee tarkistaa. Huolto voi ajoittain olla sotkuista puuhaa ja hyvin turhauttavaa pienissä, ahtaissa tiloissa.
Omassa Citytallissa tämä on kuitenki mahdollista toteuttaa kätevästi.
Harrastukseen sopivat tilat
Moottoripyöräilyn suosio on jatkuvassa kasvussa, ja erityisesti koronavuoden uskotaan vaikuttaneen suosion kasvuun viimeisen vuoden aikana. Harrastuksen yleistyessä, myös tilojen puute tulee useammin vastaan. Moottoripyöräharrastus viekin yllättävästi tilaa ja erityisesti talviaikaan, kun menopeli täytyy saada lämpimään tilaan suojaan.
Citytallin autotallit soveltuvat loistavasti myös moottoripyöräharrastajien tiloiksi, joissa huollat pyörääsi ympäri vuoden ja säilytät talvikauden ajan. Sopivan kokoiseen tilaan saat kaikki tarvitsemasi työkalut ja lisäosat siististi omille paikoilleen ja löydät ne helposti aina tarvittaessa.
Myös pyörän peseminen Citytallissa onnistuu sillä tilojen vakiovarustukseen kuuluu kylmä- ja lämminvesipiste. Kun moottoripyörä on pidetty hyvässä säilössä talven yli ja se on huollettu kunnolla, voi kesä pyöräretket aloittaa hyvillä mielin.
Omat tilat rakkaalle harrastukselle antavat myös vapautta ja rauhaa. Monelle moottoripyöräharrastajalle on tärkeää saada hoitaa pyöräänsä kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä. Citytallin tiloihin luot myös rennon oleskelutilan kaveriporukalle ja voitte yhdessä viettää aikaa harrastuksen parissa.
Hyvien yhteyksien varrelta on hyvä lähteä reissuun
Citytallin kohteet ovat hyvien yhteyksien varrella, jolloin voit lähteä ajelemaan suoraan omasta tallistasi. Myös reissulta palautuminen on kätevää, sillä omassa tallissa sinua odottavat moottoripyörällesi turvallinen säilytyspaikka ja mahdollisuus sen pesemiseen sekä siistimiseen ajon jäljiltä.
Tarvittaessa saat tilaasi myös WCn, suihkutilat ja minikeittiön, jolloin reissulta palatessa ei tarvitse ensimmäiseksi kiirehtiä kotiin, vaan voit rauhassa rentoutua ajon jälkeen.
Katso vapaat kohteemme ja tule tutustumaan!